Juttelin ex-naapurini kanssa. Hän on minusta kiinnostunut, pyytelee katsomaan uutta kämppäänsä. Jäämään yöksi. Kun hän vielä oli naapurini, kävin hänen luonaan pari kertaa viettämässä iltaa. En jäänyt yöksi vaikka hän pyysi. Ja olin helpottunut, kun hän muutti pois. Miksi? Koska enää ei ollut niin vaikeaa keksiä tekosyitä sille, miksi en ehdi hänen luokseen. Vaikka eipä hän muuttanut sen kauemmas kuin toiseen kaupunginosaan. Miksi onkaan niin vaikeaa sanoa suoraan, ettei ole kiinnostunut? Miksi täytyy kiemurrella tekosyiden kanssa? Hmm. Taidankin kirjoittaa tästä ihan erillisen postauksen. 

Tosiaan. Juttelin ex-naapurini kanssa. Hän mainitsi, että joku "mimmi" oli käynyt hänen alaovellaan vinkumassa pääsyä yöksi hänen viereensä. Että ei olisi pitänyt alunperinkään kutsuä tätä mimmiä yöksi silloin ekalla kerralla, sillä siitä lähtien tämä on vinkunut takaisin. Samaan aikaan ex-naapurini on vihjaillut, kuinka paljon hänen tekee mieli, joten kysyin miksei hän tyytynyt tähän mimmiin. Ei kuulemma ole kiinnostunut tästä. Eikä ota viereensä ketään kenestä ei ole yhtään kiinnostunut. Minusta taas. Minusta hän jaksaa olla kiinnostunut, vaikka aina vetoan kiireeseen. Tai siihen etten ole paikkakunnalla. Aamulla on luento. Tai töitä. Tietysti en voi tietää millainen tämä mimmi on. Ehkä hän vain ei ole ex-naapurini tyyppiä. 

Ex-naapurini ei kuitenkaan ole ainoa, jonka vuoksi pohdin onko vaikeasti tavoiteltava viehättävämpi kuin selvästi kiinnostunut. Kun lähetän Antille viestiä, hän kyllä vastaa ja hieman jatkaakin juttua. Muttei samalla tavalla kuin silloin, kun hän itse pistää viestiä. Silloin hän kyselee enemmän, heittää huulta ja jutustelee kanssani kauemmin. Vastaa nopeammin. Voihan tämä johtua siitä, että hänellä on tylsää tai muuten aikaa silloin, kun hän itse laittaa ensimmäisen viestin. Sen jälkeen, kun hän oli sanonut, että meidän pitäisi tavata selvinpäinkin, innostuin tietysti. Laitoin hänelle viestiä, menin juttelemaan hänelle enkä odottanut hänen tulevan minun luokseni. Sen jälkeen hän lakkasi pitkäksi aikaa vastaamasta viesteihin tai vastasi niihin hyvin lyhyesti. Eikä myöskään tullut juttelemaan minulle. Kunnes pitkän hiljaiselon jälkeen, kun olin jo luovuttanut, hän tuli pyytämään minua kanssaan samoille jatkoille. (Tästä myös ensimmäisessä postauksessa, Suhteet solmussa.)

Samana iltana, ennen kuin Antti tuli juttelemaan, tanssin monen eri jätkän kanssa valssia ynnä muuta vastaavaa ja rupattelin paljon yhden miespuolisen kaverini kanssa. Istuinkin välillä hänen kanssaan kahdestaan avoimessa, kaikille näkyvässä tilassa. Antti tuli pyytämään minua tanssimaan kesken minun ja tämän kaverini keskustelun. Tuliko hän mustasukkaiseksi tai huomasiko, että olin päässyt hänestä yli? Etten ollutkaan enää niin helppo tai täysin hänen pauloissaan? Vaikka olinhan minä.

Kolmas esimerkki: minä itse. Olen kiinnostunut Antista, jonka käytöstä en osaa lukea. En tiedä olenko hänelle vain yksi krapula-aamun pelastus vai onko hän edes jonkin verran kiinnostunut minusta. Toisaalta on tämä ex-naapurini, joka selvästi osoittaa kiinnostusta, mutta minä vain ajattelen Anttia. He kyllä ovat luonteeltaan hyvinkin erilaisia, toki sekin vaikuttaa. Suhtauduin kuitenkin ex-naapuriini erilailla ennen kuin hän alkoi niin selvästi osoittaa kiinnostustaan. Olin tutustumassa häneen avoimin mielin, mutta nyt ex-naapurini luokse meneminen ei tunnu luontevalta. Tähän voi vaikuttaa myös mahdollinen jonkinasteinen sitoutumiskammoni. (Josta lisää postauksessa Sitoutumiskammo.) 

Onhan myös sellainen vaihtoehto, että olemme kaikki kolme jotenkin samanlaisia ihmistyyppejä tai samankaltaisessa elämäntilanteessa, jonka vuoksi näiden esimerkkien valossa vaikeasti tavoiteltavuus vaikuttaa kannattavalta. Tuskin se pitää paikkaansa kaikkien ihmisten kanssa.