Nyt muistan miksi pelkään seurustelua, parisuhdetta. Unohdin sen Roopen muututtua niin kiireiseksi, kun aloinkin hänestä riippuvaiseksi. Unohdin, miksi emme seurustele. Ehkä tällaisen sinkun ei pitäisi keskustella miesasioista seurustelevien kanssa. Se on kuin katselisi romanttisia elokuvia: syntyy skeema siitä, millainen suhteen pitäisi olla ja todellinen tilanne, jopa omat preferanssit, unohtuvat tai alkavat tuntumaan vääriltä.

Miksi sitten pelkään seurustelua, mistä sitoutumiskammoni kumpuaa? Noh. Olen liian kiltti. En suutu mistään. Tottelen, olen nöyrä. ymmärrän. Annan anteeksi päivän sisään, vaikka sattuisinkin suuttumaan. Jättäminen on vaikeaa, en tiedä pystyisinkö edes siihen, sillä pelkään toisen tunteita. En halua, että toiselle tulee paha mieli. Välttelen draamaa muutenkin: joko koitan saada toiset paremmalle tuulelle tai lähden pois riitatilanteesta. Helposti myös myönnän virheen olleen minun, olevani riidan syy. Usein myös uskon niin.

Ehkä tämä kiltteyteni onkin syy siihen, että "petin" (voiko pettää jos ei seurustele?) Roopea toukokuussa. Vaikka se kuulostaakin epäloogiselta. Ehkä toivoin että Andrew vetäisi minut irti Roopesta, ettei minun tarvitsisi tehdä sitä itse. Jos jäisin kiinni, ehkä Roope jättäisi minut. Jos Andrew tykästyisi minuun, hän voisi puhua minut ympäri jättämään Roopen. Vaikka sepä vasta Roopea olisi voinut satuttaakin. Ihminen on ihmeellinen otus aivoituksineen. Vaikka enpä kyllä ihan täysin enää muista niitä ajatuksia tuolta ajalta. 

Eipä sillä. Vieläkin meillä on Roopen kanssa jotain. Ja haluankin, että meillä on. Kysyin häneltä tässä muutama päivä sitten, että kun hän on sanonut haluavansa olla vapaa, niin mitä hän sillä tarkoittaa. Onko se sitä, että saa tehdä mitä haluaa vai sitä, että tarvitsee omaa tilaa. "Ihan vaa sillä kysyn ku ollaan ny puol vuotta oltu tällee ni ois kätevää tietää et mitä voin tehä hyväl omal tunnol ja mitä pitää salata sulta :D" Vastaus oli: Mitä haluaa. Nyt lähiaikoina se on kuulemma tarkoittanut lähinnä sitä, että hän voi paiskia duunia ilman velvollisuutta nähdä ketään. Eikä häneltä kuulemma tarvitse salata mitään. Silloin teki mieleni kysyä, että entä jos kertoisin kokeilleeni puolia tästä kaupungista, niin eikö se kiinnostaisi / haittaisi / ärsyttäisi yhtään. Mutta olin silloin niin huonolla tuulella (ei liity mitenkään Roopeen), etten uskaltanut, ettei minulla kiehahtaisi. Etten sanoisi vahingossa jotain typerää. 

Tuon keskustelun jälkeen olen miettinyt. Enhän tiedä olenko vain sellainen tyttö, jolta Roope tietää saavansa kun häntä se kiinnostaa. Olenko liian helppo niille ihmisille, joista olen kiinnostunut. Jos minä pistän viestiä, että nähdäänkö, vastaus on usein kielteinen tai "katotaan". Jos hän pistää viestiä, olen heti messissä. En edes osaa antaa takaisin vastaamalla välillä ei. Haluan nähdä häntä niin paljon, etten voisi vain näpäytys / kosto mielessä esittää olevani kiireinen, esittää ettei minua kiinnosta. Välillä tekisi mieli unohtaa Roope kokonaan ja viettää vain railakasta sinkkuelämää. Mutta välillä muistan sen alkuperäisen ajatuksen, ettei minulla ole tässä kiire minnekään, että Roope on kiva, luotettava ja hauska, että viihdyn hänen kanssaan, etten edes haluaisi nyt hypätä johonkin aitoon ja oikeaan ideaaliin suhteeseen, että tämä on ihan kiva välimuoto sinkkuuden ja seurustelun välillä.