Huhhuh. Tuntuu, että on tapahtunut ihan älyttömästi viime postauksen jälkeen. Roopesta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Laitoin hänelle kerran tai pari viestiä näkemisemme jälkeen, jottei hiljaisuuteni olisi niin kummallista. Ne kerrat ovat olleet viimeiset, kun olemme puhuneet. 

Yksi syy siihen, etten ole laittanut viestiä Roopelle - sen lisäksi, että olen kyllästynyt laittamaan lähes aina sen ensimmäisen viestin - on se, että kaverini, Minna, alkoi parittaa minua erään Mikon kanssa. Ja vieläpä ihan hyvin hän näyttää siinä onnistuneen. Mikko käski Minnaa antamaan minulle numeronsa päivää ennen kuin lähdin serkkuni luo katsomaan vauvanvaatteita (siitä lisää edellisessä postauksessa) ja pistin Mikolle viestiä bussissa matkalla sinne serkulleni. Sen jälkeen viestittelimme silloin tällöin, aika paljonkin, ja viikko sitten hän pyysi minua treffeille kanssaan. Ekat treffimme kestivät 18 tuntia ja meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Käytiin ajelemassa, mentiin asunnolleni katsomaan kauhuleffaa, nukuttiin lusikassa ja käytiin ulkona syömässä. Siipiä. Ehkä maailman paras idea ekoille treffeille, varsinkin kun molemmilla oli vaaleat paidat päällä. 

Toiset treffit jouduimme pitämään hieman nopeammalla aikataululla. Mikko lähti viikonlopuksi ekstempore reissulle summer uppiin kavereidensa kanssa ja minä lähdin Jyväskylään kämppikseni, Katin, kanssa. Olimme Katin kanssa suunnitelleet tätä matkaa melko pitkään, sillä kaikki kaverimme lähtivät ruissiin, eikä meillä ollut varaa lähteä mukaan. Ja aikas kreisi reissu se olikin, todellakin tekemisen arvoinen. Eniveis, niistä toisista treffeistä. Ne oli pakko pitää sunnuntaina molempien kotiuduttua reissuiltaan, sillä hän lähti inttiin maanantaina. (Hän on silti samana vuonna syntynyt kuin minä, ei nuorempi, hän vain meni vuotta myöhemmin inttiin kuin ikätoverinsa.) Siispä hän tuli luokseni yhdeksän aikaan illalla ja katselimme taas pari kauhuleffaa ja koitimme ruveta nukkumaan. Siinä varmaan pari-kolme tuntia juteltiin ja hipsuteltiin ja kiusoteltiin toisiamme. Muutama tunti ehdittiin nukkuakin ennen kuin hän lähti pakkaamaan ja minä aloin valmistautumaan töitä varten. Pari-kolme viikkoa tässä sitten odotellaan inttilomia ja the kolmansia treffejä...