Kävimme tänään isovanhempien luona sukuloimassa. Matkan saldo: sain äidin mököttämään. Mahtavaa. Hän oli niin iloissaan hyvin menneestä joulun vietosta ja sukulaisten kanssa jutustelusta. Sitten menin kotimatkalla pilaamaan hänen ilonsa huomauttamalla, ettei ollut korrektia kertoa koko muulle suvulle serkkuni tulevasta vauvasta. He kun olisivat selvästi halunneet pitää asian omana tietonaan tai kertoa itse. Äiti sattui kuitenkin arvaamaan serkkuni vaimon olevan raskaana. Raskaus ei siis juuri näkynyt ulospäin, vaan raskaus tuli ilmi puheenaiheiden kautta. Toisaalta harmittaa, että menin sanomaan mitään. Toisaalta. Jos en sano mitään, hän ei ikinä opi. Ehkä hän seuraavalla kerralla huomaa olla hiljaa tai pyytää lupaa kertoa asiasta eteenpäin. 

Minun olisi tehnyt mieli huomauttaa muustakin. Pysyin kuitenkin hiljaa. Heti, kun tuli puhe lapsenlapsista, äiti huudahti kovaan ääneen, että toivottavasti hänelle ei tule lapsenlapsia vielä pitkään aikaa. Okei, ehkä se ei tässä kuulosta niin kauhealta, mutta minua tuo käytös loukkaa ja satuttaa. Olemme kaikki, minä ja kolme sisarustani, sinkkuja. Vanhin veljeni on jo 24-vuotias, enkä ainakaan tiedä hänen ikinä seurustelleen. Voin vain kuvitella, mitä hän äidin sanoista ajattelee. Mutta yleensä äiti kohdistaakin tällaiset kommentit suoraan minulle. Onneksi sinulla ei ole vielä lapsia. Onneksi sinulla ei ole poikaystävää. Kouluttaudu ensin ja ala sitten vasta katselemaan miehiä. Työpaikka ennen lapsia. Olen hänelle aiemmin todennut takaisin, muka vitsaillen, että kai hän tajuaa kuinka vanha olen, kun valmistun. Jos sitten vasta alkaisin katselemaan miehiä, olisin melkoisen vanha kun alkaisin seurustella. Menisin naimisiin. Hankkisin lapsia. Jos niitä voisin edes enää saada. En halua joutua kiirehtimään. En halua joutua tyytymään keneen tahansa, jotta voisin saada lapsia. Vieläpä kun haluaisin niitä kolme. Tai edes kaksi. 

Sillä hetkellä, kun äitini lapsenlapsettomuutta toivoi, suunnittelin olevani välittämättä ehkäisystä seuraavalla kerralla. Oikeasti. Tiedän miten älyttömän typerää se olisi, eräänlaisena kostona mahdollistaa raskaus. Olen myös Antin kanssa vietettyjen ehkäisyttömien iltojen jälkeen leikitellyt ajatuksella: mitä jos tulisin raskaaksi. Pitäisinkö lapsen. Millainen olisi äidin ilme. Ei tarvitsisi suunnitella elämää. Ei tarvitsisi suunnitella lasten hankintaa. Muutenkin pidän siitä, kun asiat lutviutuvat omalla painollaan. Oikeasti en kyllä haluaisi lapsia vielä. Poikaystävän haluaisin löytää. Oikeastaan haluaisin Antin. 

En muuten edes kertonut exästäni perheenjäsenilleni. Tiedä mitä äiti olisi sanonut. Onneksi muutin pois. Minun ei tarvitse salailla menemisiäni enää.